Siirry pääsisältöön

Hallinnan tarve

Hei. Kävin tänään työterveyspsykologilla. Mainitsin asiasta viime postauksessani.

Siinä tunteroinen praatattiin. Kerroin itsestäni ja väsymyksestä, jonka vuoksi työterveyden ammattilaisten puoleen alun alkaenkin käännyin.

Siitä mitä psykologi sanoi, jäi erityisen hyvin mieleen tämä: "Ylikorostunut tarve hallita asioita." 

Tuon minä kyllä allekirjoitan. Tottakai haluan voida hallita elämääni. Sanoin alussa, että moni on sanonut minun olevan ankara itseäni kohtaan ja vaativan itseltäni paljon. Olen ollut sellainen aina. Onhan minun ollut opeteltava elämän varrella löysäämään, mutta syy miksi olen oman itseni tiukassa otteessa on se, että tarviihan mulla joku taso olla! Ei elämästä tulisi mitään jos kaiken vain löisi läskiksi ja päästäisi itsensä helpolla. Toisaalta tavoittellisuus, tarkkuus, järjestelmällisyys ja tietynlainen kurinalaisuus ovat osa persoonallisuuttani.

Psykologi on kanssani yhtä mieltä siitä, että elämäntapani ovat terveet ja arkirytmini hallussa. Yhden asian hän kuitenkin vielä lisäisi palettiini: itsemyötätunnon.

Mainitsin kuulleeni sanan, mutta jatkoin: "En ole koskaan ymmärtänyt käsitettä itsemyötätunto. Toisaalta en edes halua ymmärtää." Psykologi haastoi ottamaan asiasta selvää. Hän mm. suositteli paria kirjaa. Olen saanut ikäni kuulla niin ammattilaisilta kuin maallikoilta, että "opettele olemaan armollinen ja lempeä itseäsi kohtaan". Olenhan minä (tähänkin) sisään liittyen saanut itseni kanssa koulua käydä mutta se kaikki on ollut kantapään kautta oppimista. En ole koskaan lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, enkä edes huvikseni googletellut.

Mmm, ei huono haaste, tuumin. Miksi ylipäätään puhun blogissani psykologilla käynnistä on se, että mielenterveys on erittäin tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Terveys on paletti, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.


Oijoi väsyttää, kohta jään bussista. En jaksaisi kirjoittaa, mutta aivoni suorastaan tulvivat spontaanisti ajatuksia, joita näpytän tänne terveysblogiini. Onko tämäkin itseltä vaatimista, että kirjoitan vain vaikka olo sanoisi muuta? Enpä tiedä.

Joka tapauksessa, loppuun välikevennys: Mikä oli Peksin kommentti, kun kerroin psykologin ns. lausunnosta? "Lady domina".

Voin olla vaikka sellainen. Kuulostaa tuhat kertaa paremmalta (ja seksikkäämmältä) kuin "kontrollifriikki". Se on sana jota en voi sietää. Itse en tunnusta, että hallinnan tarpeeni menisi niin pitkälle. Haluan hallita asioita, en ihmisiä. Hallinta kohdistuu enenn kaikkea itseeni ja omaan elämääni. Viis mä muista veisaan.

No niin, nyt tämä Lady domina käy kaupassa ja jatkaa tekstintuottoa paremmalla hetkellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveyden ABC

Hei! Terveysbloggaamisen ei tarvitse olla vakavaa. Ajattelin aloittaa listaamalla minulle tärkeistä, eri kirjaimilla alkavista asioista. Kauttaviivan (/) takana on lisää samalla kirjaimella alkavia sanoja. Terveydellä ei voi leikkiä, mutta onneksi aakkosilla voi. :) Avantouinti /avokado, aamukaste, aloe vera, ashwagandha Bloggaaminen /B-ryhmän vitamiinit, banaani Chiansiemenet /camelinaöljy, chlorella D-vitamiini 50 ųg Elämänilo /endofiini, ergonomia FitLine-tuotteet /Forever-tuotteet, ferritiini, Fitnesstukku Granaattiomena Hengitysharjoitukset /haaveet Inkivääri /itseohjautuvuus, itsekuri Jooga /juoksu Kirjoittaminen /kurpitsansiemenet, kookosöljy, kuntosali, kirkasvalolamppu Liikunta /luomutuotteet, lisäravinteet, lepo, luonto Mielenrauha /meditointi, mindfulness, marjat, maitohappobakteerit, macajauhe, meri Nastakengät /nauraminen, nokoset Omena /Oulu, oppiminen, onnellisuus Palautuminen /parsakaali, piikkimatto, proteiini, pilates, pähkinät, perga, pellavansiemen

Tuitsun ruokasabluuna

Ruokavalio naiselle PROTEIINIT HIILARIT RASVAT 100 g punaista lihaa TAI 50 g leikkelettä + 2 kananmunaa (esim. munakas) TAI 250 g rahkaa 100 g kasviksia + 100 g marjoja TAI 100 g marjoja + 1 omena 2 tl kurpitsansiemeniä (tulee molemmissa tapauksissa, teitpä munakkaan tai rahkan) 100 g lihaa/kalaa/kanaa/kalkkunaa 100 g kasviksia + jälkiruoaksi hedelmä 1 rkl kylmäpuristettua neitsytoliivi-/avocado-/kookos-/macadamiaöljyä 100 g lihaa/kalaa/kanaa/kalkkunaa TAI 1 dl proteiinijauhetta sekoitettuna 2 dl:aan vettä 200 g marjoja/kasviksia 2 rkl pähkinöitä 100 g lihaa/kalaa/kanaa/kalkkunaa 100 g kasviksia + 1 dl riisiä / 150 g perunaa / 1,5 siivua 100% ruisleipää 1 tl voita / öljyä 250 g rahkaa / 150g raejuustoa / 1 dl proteiinijauhetta sekoitettuna 2 dl:aan vettä 200 g marjoja + 2 tl pellavansiemeniä v