Tuulia avautuu väsymyksestään

Tervepä terve! Vai olenko? Toistaiseksi ei ole kukaan sairaaksi määritellyt. Kerron päivästäni, johon kuului muun muassa työterveyslääkärillä käynti.


Aamu oli aivan tavallinen: herätys kello 4, meditaatio ja jooga-asanat, avantouinti, aamiainen, reppu valmiiksi, kävely pysäkille ja seitsemäksi töihin. Töissä elin aivan maanantaina. Tuumin, että päivä on liian hyvä ollakseen maanantai. Olen kuullut, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta. Eikä se ollutkaan – tänään on tiistai.

Työterveyslääkärille oli aika varattu kello 12.30. Huolenaiheeni on työssä jaksaminen. Kerroin, kuinka minua on jo vuosia vaivannut selittämätön fyysinen väsymys, jolle ei toistaiseksi ole löytynyt mitään syytä.

***
Jos vähän avaan taustoja, niin kaikki alkoi syksyllä 2013. Aloin tuntea itseni päivä päivältä fyysisesti väsyneemmäksi ja lopulta oireiluni ajoi minut pitkään lääkäri- ja sairaslomakierteseen kevään 2014 aikana. Minua tutkittiin ja hutkittiin päästä varpaisiin, tuloksetta. Sain lukuisia virhediagnooseja sekä lääkkeitä, joista ei ollut apua. Tiesin itse kaiken aikaa, että kyse on jostakin mystisestä fyysisestä vaivasta eikä psyykkisestä, toisin kuin mm. silloinen omalääkärini väitti. Se kevät oli yksi maanpäällinen helvetti. Yhtä kaikki, palasin töihin ja aloin taas pala palalta rakentaa arkeani normaaliksi, ainakin näennäisesti.

Se ei ole vain väsymys, vaan myös tunnottomuus. Se alkoi väsymyksen yhteydessä ja on ollut siitä saakka pysyvä tila. Ensin en tuntenut yläselkääni ja lopulta olo levisi päähän ja alaraajoihin asti. Koko kehoni on tunnoton. Sitä on hyvin vaikea selittää. Pitäisi itse kokea, jotta tietäisi, miltä minusta tuntuu. Tunnottomuus tarkoittaa, etten tunne olevani omassa kropassani. Tunnen kyllä perustunteita kuten nälkää, janoa, kylmää, kuumaa, kipua, nautintoa, vihaa ja rakkautta, mutta jos vain olen paikoillani, tuntuu, kuin kehoani ei olisi ollenkaan. Mitä uupuneempi olen, sitä kauemmas loittonen kehostani ja ympäröivästä todellisuudesta.

Miten väsymys sitten oireilee tai näkyy arkisessa elämässä? Se heikentää kognitiivisia ominaisuuksia, kuten muistia, tarkkaavaisuutta, keskittymis-, stressinsieto-, aloite- ja päätöksentekokykyä. Päässäni on aivosumua ja välillä olen niin väsynyt, ettei mieleni jaksa tuottaa ajatuksia. Lisäksi olen väsyneenä tavallista ärtyneempi. Ulkoisesti se näkyy siten, että saatan unohtua ja jumittua pitkäksi aikaa paikoilleni ja ”käydä hitaalla”. Olen puhunut monesti, että mulla jää ”pitkät päälle” – tavallaan väsymyoire sekin. Välillä minun on oikeasti nukuttava töissä, että jaksan painaa pitkän päivän.

Sanoin työterveyslääkärille, että olen joutunut räätälöimään elämäni siten, että ylipäätään jaksan. Ravinto, lepo ja liikunta on hyvinvoinnin pyhä kolminaisuus, se paletti, jonka minulla on viimeistä myöten kunnossa. Ei ole missään määrin itsestäänselvää, että voin näinkin hyvin. Olen saanut vuosikausia tehdä sen eteen töitä. Ja paljon.

Vaikeinta on epätietoisuudessa eläminen. Tälle vaivalleni ei ole mitään nimeä, koska ei ole diagnoosia. Siksi kutsun tätä väsymysherkkyydeksi. Hyvät yöunet ovat minulle onnistuneen päivän ehdoton edellytys ja tärkein lähtökohta. Olen todella herkkä väsymään muutoksista. Pienetkin heilahtelut elämässä, kuten nälkä, stressi, univaje ja hormonit, sekoittavat pakkaa ja uuvuttavat valtavasti. Onneksi minulla on nämä toimivat ja hyväksi havaitut keinot, joilla pidän väsymyksen kurissa tai hetkeksi selätän sen jopa kokonaan, kuten 9 tunnin yöunet ja avantouinti.
***

Lääkäri mietti hetken ratkaisuja. Hän sanoi oitis alkuun, kun kysyin ferritiinikokeesta, että se ei ikävä kyllä onnistu työterveyshuollon kautta. Hän myönsi, että minuna kyllä kävisi mittauttamassa ferritiiniarvot, kun kerran niitä ei ole aiemmin otettu. Ratkaisu, johon päädyimme, on kuitenkin tämä: sain ajan psykologille. Aika on ensi viikon keskiviikkona. Työterveyslääkäri ajatteli, että jos ja kun kerran lääketieteellistä syytä vaivalleni ei löydy, voi olla tarpeen pohtia hallintakeinoja. Psykologi myöskin arvioi, onko tarvetta somaattisille tutkimuksille.

Vielä pari vuotta sitten olisin varmasti ollut aivan raivoissani. Tiedän sen tuskan ja turhautumisen tunteen, kun minua ei ymmärretä – ei edes lääkärit. Muistan, kuinka hätätilassa silloin olin. Joka kerta teki suunnilleen mieli lyödä nyrkki pöytään ja ärähtää, että ”ettekste oikeesti tajua että teijän pitää auttaa mua ku te ootta lääkäreitä!?!” Tuntui kuin minut olisi hylätty. Suutuin joka kerta, kun yksikin ihminen, ammattilainen tai maalliikko, alkoi ehdottaa, että kyse olisi psyykkisestä vaivasta. Silloinen omalääkärikin oli jo nostamassa luuria ja soittamassa päivystävälle psykiatrille. En mä nyt sentään päästäni sekaisin ole!

Tänä päivänä näen psykologille juttelun hyvänä asiana. Mainitsin työterveyslääkärille, että olen aikanaan käynyt kaksi vuotta Kelan tukemassa kognitiivisessa psykoterapiassa, kun asuin vielä Tampereella. Silloin minulla oli syynä ahdistuneisuushäiriö eikä väsymyksestä tiedetty mitään. Minulla tämä avautumisen tarve on suuri, kuten näette, joten olen vain iloinen, jos pääsen puhumaan asioistani ammattiauttajalle. Työnantajan piikkiin saa psykologilla käydä korkeintaan kolme kertaa. Voipi olla että ratkaisu löytyy jo ekalla kerralla tai sitten varataan uusi aika.




Tykkään käydä pari kertaa viikossa töitten jälkeen salilla. Tänäänkin olisin voinut, mutta syy miksi jätin väliin on se, että lääkärikäyntien jälkeen olen todella uupunut. Se juontaa juurensa niihin aikoihin, kun sain käyttää kaiken energiani vaivasta kertomiseen. Se on kuolemanväsyneeltä ihmiseltä paljon, että ylipäätään jaksaa puhua väsymyksestään – saati eritellä ja analydoisa yhtä säntillisesti kuin minä. Silloin vuosia sitten kotimatkalla pyöri päässäni ajatuksia niin paljon, että olin aivan lamaantunut. En pystynyt keskittymään mihinkään.

Siksi ajattelin nytkin, että on parempi tulla suoraan kotiin ja purkaa tämä kaikki. Oishan kuntosalikin ollut yksi keino purkaa, mutta siellä ei voi ”romahtaa” samalla lailla kuin kotona. Kumma kyllä tämänpäiväisestä käynnistä mulle ei tullut pienintäkään väsymystä. Kaikki sujui hyvin, lääkäri oli mukava ja väsymystäkin enemmän tunsin nälkää. :D

En kuitenkaan mennyt heti kotiin, vaan poikkesin ravintolaan, jossa entinen anoppini on töissä. Siinä me istuttiin ja juteltiin varmaan pari tuntia. Juoruttiin ja juotiin kahvia ja teetä, minä ja ex-anoppi. Välissä syötiin luumurahkaa. Pöydässä oli myös ex-anopin mies ja tämän äiti sekä toinen iäkkäämpi rouva, jota en tuntenut. Välissä oli vajaa pari vuotta, ettemme pitäneet mitään yhteyttä, mutta tänä päivänä taas jutellaan ku ennen vanahaan. Pittäis mennä käymään heillä jonain viikonloppuna, kun Oulussa nykyisin asuvat. :)

Mitäpä muuta tähän päivään? Tämän tekstin kun saan tänne julukaistua, voisin hetken opiskella lääketenttiin. Voisin mennä suoraan lääkelaskuosioon ja katsoa, miten sujuu.



Tällainen avautuminen. Juuri nyt olen henkisesti pirteä, mutta iltaseitsemältä tai miksei vähän aiemmin käyn jo nukkumaan. Huomenna sitten salille, torstai lepoa, perjantai joogaa ja lauantai uimahallia.

Jeps, näillä mennään!