Hei! Tervetuloa lukemaan blogiani, joka käsittelee nimensä mukaisesti terveyttä ja siihen liittyviä valintoja.
Ajatus on kylpenyt mielessäni jo kauan, mutta vasta viime vuoden lopulla päätin, että vuoden 2020 ensimmäisestä päivästä alkaen alan pitää kyseistä blogia. ”Tuulian terveysblogi” on työnimi, mutta koska en ole toistaiseksi keksinyt parempaa, päätin että näillä mennään.
Terveys on minulle ykkösasia ja teen kaikkeni sen eteen, että pysyisin hyvässä kunnossa. Minua kiinnostaa kaikki mikä liittyy hyvinvointiin. Jokainen taatusti miettii, millaista on hyvä elämä, miten voida hyvin ja mitä voi tehdä jaksaakseen paremmin. Näihin kysymyksiin tuskin on oikeaa tai väärää vastausta, sillä tie omannäköiseen hyvinvointiin löytyy vain eri vaihtoehtoja kokeilemalla.
Haluan tuoda teksteissäni esille niitä valintoja, jotka saavat minut voimaan hyvin. Lähinnä tahdon jakaa hyväksi havaitsemiani vinkkejä ja kertoa rehellisesti, miten elän arkeani. Terveys ja siihen liittyvät valinnat ovat kuitenkin niin suuri osa elämääni, etten näe mitään syytä olla puhumatta niistä julkisesti.
Tarkoitus ei ole paasata terveellisistä elämäntavoista tai olla mikään kansanvalistaja, vaan ennemminkin toimia kokemusasiantuntijana. Puhun paljon liikunnan, levon ja ravinnon merkityksestä, erityisesti viimeksi mainitusta. Paljastan tässä vaiheessa, että haluaisin opiskella ravitsemusterapeutiksi. Ruoka on aiheena mielenkiintoinen ja minua kiinnostaa kaikki, mikä liittyy syömiseen ja siihen liittyviin motiiveihin (kuten tarve- ja tunnesyöminen).
Mainittakoon, että työskentelen sosiaali- ja terveysalalla ja minulla on hierojan ammattitutkinto. Vaikka kirjoittaminen on toistaiseksi harrastus, kenties jonakin päivänä hyödynnän työssäni tätä kokemusperäistä tietoa – tietoa, jota jaan kaikkien nähtäville.
Toivottavasti blogistani on iloa ja apua lukijoille! Tekstejäni saa vapaasti kommentoida ja ottaa kantaa. Keskustelen mielelläni kaikesta terveyteen liittyvästä.
Nautinnollisia lukuhetkiä ja hyviä vointeja!
Tuulia
Kommentit
Lähetä kommentti