Tätä päivää
Vihdoin löysin itselleni mieluisan salin. Olen syksystä 2017 saakka
treenannut Sportello Fitissä. Ratkaisevina tekijöinä olivat
sijainti ja edullinen hinta. Koskelassa asuessani pääsin Alppilan
Sportelloon hetkessä, sillä se oli kotoani noin 400m:n päässä.
Oulun keskustassa on sama sali, jossa käyn nykyisin lähinnä
työpäivän jälkeen. Kotoani Tuirasta ei ole Alppilan eikä
Kansankadun Sportelloon pitkä matka, mutta olen enemmän kiintynyt
jälkimmäiseen.
Enää en ole
vuosiin käyttänyt PT-palveluita. Viimeisin kerta oli vuoden 2017
syksyllä. Olin juuri liittynyt Sportello Fitin jäseneksi ja PT
Pauliina kertoi palveluista. Ostin paketin, johon kuului
alkukartoitus sekä neljä tapaamista. Ravitsemusosion kävimme läpi
hyvin suppeasti, sillä Pauliinalla ei ollut suurta kommentoitavaa
ruokapäiväkirjaani. Suolan ja sokerin käyttöä hän pelkästään
vähentäisi.
Pauliinan laatima
kaksiosainen saliohjelma oli hyvä, muttei riittävän haastava.
Nykyisin treenaan vanhoilla ohjelmilla, joita PT Sanna aikanaan laati
– niissä on haastetta! Olen pikään tehnyt kolmijakoista
saliohjelmaa, johon kuuluu selkä-rinta, jalat-keskivartalo ja
hartiat-kädet. Sen sijaan käytän alkuverryttelynä Pauliinan
laatimaa lämppää, joka minulla toimii. Näin ollen olen jokaisen
Personal trainerin ohjelmasta yhdistellyt osia ja muokannut treenin
itseni näköiseksi. :)
Olen valtavan
kiitollinen jokaiselle nimeltä mainitsemalleni PT:lle,
ryhmäliikuntatuntien ohjaajille sekä kaikkien liikuntakeskusten
henkilökunnalle! Erityiskiitos kuuluu PT Sannalle, jota ilman
en välttämättä olisi näin hyvässä kunnossa kuin nyt! Onneksi
valitsin sinut aikanaan. :) Olen laittanut tuhansia euroja
hyvinvointiin, mutta se kaikki on ollut sen arvoista. Itseen ja
hyvään oloon panostaminen on mielestäni paras sijoitus.
En ole nähnyt
tarvetta muutta ruokavaliotani. Viidesti päivässä tapahtuva,
terveellinen ja sopivasti rajattu syöminen toimii minulla. Olen
vuosien varrella hionut, karsinut ja muokannut syömistäni paljon,
suorastaan hifistelyyn asti. Tätä nykyä olen puoliksi vegaani.
Jotta tiedätte mistä puhun, julkaisen ruokavalioni seuraavassa
luvussa. Malttakaahan odottaa. ;)
Kiinnistus
terveellisiä elämätapojoja kohtaan on alkanut lapsena ja säilynyt
näihin päiviin asti – jopa niin vahvasti, että olen harkinnut
ryhtyväni alalle. :) Mainitsin blogini avaussanoissa, että
ravitsemusterapeutin opinnot kiinnostaisivat, tai ehkä ennemmin
ravintoneuvojan. Kaikki on lähtenyt omasta halusta,
harrastuspohjalta, ja sitä kautta muotoutuneet osaksi elämää.
Miksen siis jakaisi kokemaani hyvää muille? Autan jo nyt työkseni
ihmisiä, joten en näe mahdottomana jakaa terveyden ilosanomaa
työkseni. Tämä on nimittäin se, mitä olen aina halunnut tehdä.
Liikunnasta ja
hyvästä ruuasta koettu hyöty on kiistaton! Minulle se on ollut
valtava voimavara vaikeidenkin aikojen keskellä. Kirjoittamalla
rakennan omaa hyvinvointi-identiteettä, mikä takuulla helpottaa
alalle ryhtymistä sitten joskus. Olkoon tämä blogi ponnahduslauta
hyvinvoinnin esiin tuomiselle omien kokemusten kautta.
Tavataan seuraavassa
luvussa! =)
Kommentit
Lähetä kommentti